Wilma toivottaa paljon onnea Mokka, Muru, Mira, Tatsi ja Danja siskoille sekä Otso veljelle !
Tottahan toki piti nakkikakku Wilmalle tehdä ; D
Eilen olimme katsomassa Ace of Air hyppykisaa kasurilan rinteillä. Mikäs siinä Wilman oli olla rapsutettavana kun pikku tytöt ihastuivat Wilmaan. Eräs pieni tyttö (ehkä reilu 1v.) halusi kokoajan silittää Wilmaa. Siellä sitten menikin ainakin neljä tuntia kun katsottiin kisat loppuun. Vaikka kamera oli taskussa en saanut yhtään kuvaa otetuksi. Monia tuttujakin osallistui ihan kivalla menestyksellä, muttei ihan kärki kolmikkoon kukaan päässyt.
Perjantaina Friida oli hoidossa ja nämä kaksi leikkivät taas lähes kokoajan. Friidasta tulee kuva hetin kun saan laittettua.
Olen nyt saanut noita agility kuvia areenalta tässä muutama:
Agility kuvat otti Oona Lonka. Kiitos hänelle!
Olemme nyt myös virallisesti aloittaneet kauan harkitun tokon. Ihan kivasti on mennyt kun tuollaisen ADHD koiran kanssa yrittää tehdä rauhallisia liikkeitä. Tuskin tokossa koskaan kilpaillaan mutta ihan nyt vaan omaksi iloksi treenataan. Kuitenkin huomaa jo muutaman kerran jälkeen että Wilma on myös kotona ja lenkeillä paremmin ohjattavissa, eikä käskyt mene kuuroille korville.
Hauskaa kevättä ja ihania kurakelejä !
Kommentit